tää kaupunki on koti mulle ja oon sopivasti onnellinen

Rakastan Tukholmaa ja Pietaria ja jopa Savonlinnaa, mutten oo koskaan rakastanu kaupunkia niin paljon ku jo nyt rakastan Sydneytä. Oon ollu täällä huomenna viikon ja eilen menin ekaa kertaa cityyn eli oikeeseen keskustaan, kun suomitytöt Ella, Emma ja Pilvi pyyti minuu viettämään niitten kanssa iltaa. Se oli niin katastrofi, että kun vihdoin pääsin takas omaan sänkyyn nukkumaan ni vannoin itelleni etten mee takasin.. Mut loppujen lopuks eilinenki oli vaan hauska seikkailu! Ja tänään sitten suuntasin 11 aikaan takasin tarkotuksena tavata muita auppareita, mut koska oon niin taitava eksymään ni en koskaan löytäny niitä… mut löysin paljon kaikkee muuta kuten itteni oopperatalon eestä ihan vahingossa, suomalaistyttöjä pienellä torilla ja maailman upeimmat maisemat. Hetken (lue: ainakin puol tuntia) seisoin sillä sillalla mistä ne maisemat näky, tuijotin oopperataloo, merta ja harbour bridgee ja olin loputtoman onnellinen. Ajattelin kuinka kaua olin oottanu sitä hetkee ja kuinka paljo olin tehny töitä sen eteen, miten paljon oon matkustanu päästäkseni tänne. Täällä on hyvä olla ja täällä tuntuu kodilta.



Tää kaupunki on valtava mut minne vaan menee ni saa ystävällisiä hymyjä, eikä oo koskaan ollu niin hauskaa olla eksyksissä kun eilen, tavattiin miljoona mukavaa ihmistä! Miusta tuntuu että uusien kavereitten tapaaminen on miulle täällä helppoo ja joka paikassa on mukava olla, oli sitten yksin eksyksissä tai uusien kavereitten kanssa vihdoin siellä minne on tuntitolkulla suunnistettu.. Tää kaupunki on loputonta seikkailua!

(tuntu jotenki väärältä ottaa kuvia palmun alla villapaita päällä…)

Lähipäivät on siis menny mukavasti! Sain miun ekan palkan ja käytin miun ekan palkan… Mut ihan oikeesti, ei sitä ees osaa ajatella mitä kaikkee niin yksinkertasta ja itsestäänselvää pitää ostaa kun muuttaa yhen matkalaukun kanssa pois kotoo! Kaikki shampoo saippua naamampesuaine jutut, perusvaatteita, koska matkalaukullisella ei pärjää kovin pitkälle (varsinkaan kahen erittäin sotkusen vauvan ja kahen melkein yhtä sotkusen lapsen kanssa…) ja tää oli järkytys, kynsileikkuri! Miun piti kävellä kauppaan ihan vaan ostamaan kynsileikkuri, koska pitäähän miun jollain miun kynnet leikata.. Osin siis kaikkee hyödyllistä … ja myös vähemmän hyödyllistä mutta söpöä.. Joten, nyt ootan että saan vihdoin miun Suomi-rahat miun Australiatilille, että voin vaikka mennä taas ulos tai ostaa lounasta kaupungissa… Onneks miulla on bussikortti joten voin tehä nollan dollarin seikkailuja! Kuhan puhelin vielä alkais toimimaan (ainiin, kadotin miun suomalaisen sim-kortin!) niin kaikki olis bueno :)



Ps. Sain myös luvan käyttää täällä lasten kuvia joten tulevaisuudessa näätte maailman söpöimpiä muksuja täällä!

isä olen täällä maailman toisella puolen, äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen

Terveisiä Australiasta!
Pitkä ja uuvuttava matka on nyt takana ja oon perillä täällä Ausseissa. Nyt oon itseasiassa ollu täällä jo yli 2 päivää ja kaikki on sujunu toosi hyvin! Perhe on vielä mukavampi ku osasin kuvitellakaan, vaikkei sen ees pitäny olla mahollista, lapset on super super sulosia, ei vaan oo olemassa mitään parempaa kun vauvojen halit ja hymyt, kolmevuotiaan kanssa käsi kädessä käveleminen ja lautapelit ja kaikki hauska tai viis vuotiaan kanssa keskústelut ja kaikki se. Lapset ylipäätään. Miulla on maailman paras työ! Voisin kuitenkin kertoo vähän miten matka tänne meni:

Torstai, ilta, Suomi:
Miulla on maailman parhaan ystävät, tytöt tuli nimittäin miun vikana Suomi-iltana kattomaan miun kanssa Johanna Kurkelaa!


Perjantai, aamu, Suomi:
Perjantai aamuna heräilin siinä seittemän ja kaheksan välillä nukuttuani 2h hyvät yöunet yön pakkailun ja panikoinnin jälkeen. Miun ihana ystävä tuli vielä
käymään ja matkaan päästiin ennen yheksää. Poliisiasemalla ajokorttilupa-asioitten hoitamisen jälkeen sanoin heipat toverille ja jatkettiin matkaa Vantaalle. Jumbossa oli vielä vikat laatuajat perheen kanssa ja lounas Raxissa enennkun Helsinki-Vantaan lentokentällä sanottiin sitten mekin heipat sisarusten ja iskän kanssa ja suuntasin (kyynel silmässä) lähtöselvitysten kautta lennolleni. Kentällä kerkesin soittaa vaan ihan pari puheluu.. Eka lento meni hyvin, Finnairin kone, henkilökohtaset viihdejärjestelmät joissa leffat ja glee, tyynyt ja huovat ja vieläpä mainio matkakaveri johon lennolla tutustuin oli hyvä kombo ja 10-tuntinen lento meni ohi hujauksessa! Shanghaissa miun uus toveri sitten ohjeisti minuu elämään siellä, tarjos miulle perinteisen kiinalaisen aamiaisen, elämäni ekan Starbucksin ja lähti töihinsä kiinaan. Hyvä tuuri miulla kävi kun koko lentokoneen ehkä kolmesta suomalaisesta sain viereeni just sen mukavan ja vieläpä kiinaa puhuvan, lucky me!





Lauantai, aamu, Shanghai:
Shanghaissa makatavaroitten ja aamupalan jälkeen aika meni hitaasti .Onneks, sain internet salasanan yheltä Starbucksissa viereen osuneelta kiinalaispojalta, koska muuten olisin ehkä seonnu siellä. Ainoo kieli jota kuulin oli kiina ja Starbucksista tilaaminen oli haaste jo sekin. Selvisin kuitenki melkein 12-tuntisesta koettelemuksesta, luin kirjaa ja ostin panda-adapterin jolla latasin puhelintani ja matka illalla kiina-aikaa matka jatku taas. Lentokoneeseen päästyäni nukahin välittömästi, heräsin kerran ku kone oli lähössä lentoon vasta tuntia myöhemmin ja seuraavan kerran heräsinkin vasta aamulla just sopivasti aamupalalle. Air Chinan koneen koko viihdejärjestelmän kaikki sisältö oli vaan kiinaks joten ehkä hyvä että sain nukkuttuu.




Sunnuntai, aamu, Sydney:
Ette tiiä miten hieno tunne se oli ku kapteeni kuulutti radiosta että tervetuloo Sydneyyn ja ikkunasta näky kaupunki ja meri! Olin oottanu tuota hetkee jo vuosia ja voin kertoo että se oli kyllä oottamisen arvosta. Nopeen sightseeing kierroksen jälkeen suunnattiin kotiin ja täällä mie nyt oon!
(vertaa superväsyny tanja lähössä ekalle lennolle ja super ilonen tanja kun vika lento laskeutu Sydneyyn!)

Tää teksti on jo tämmönen romaani mut jatkan vielä vähän. Miun elämä täällä on sujunu mukavasti, englantii on mukava puhuu ja vaikka ekana päivänä oli vähän vaikeuksia, nyt ymmärrän jo jopa kolmevuotiaan puheen kunhan se vaan muistaa puhuu tarpeeks kovaa. Tänään olin jopa ekaa kertaa yksin kaikkien neljän kanssa kun suunnattiin ulos kävelylle. Pojat näytti miulle paikkoja ja käytiin puistossa ja rannalla ja meillä oli kyllä mukavaa. Voin tosin kertoo että meiän naapurusto on ehkä mäkisin koko maailmassa ja kaksosrattaitten kanssa ja kolmevuotias reppuselässä se voi käyä vähän haastavaks.. Tuleepahan urheiltuu samalla, painot on ainakin riittävät! Huomenna tapaan jo uuden kaverin kun meen yhen brittiläistytön kanssa lounaalle viereiseen naapurustoon, toivottakaa miulle onnee että pääsen sinne asti! Oon aika hyvä eksymään.
Nyt voisin kattoo jos saisin vielä yhteyttä sinne koti suomeen ja sitten oon off to bed! (kello ei oo ees kaheksaa vielä ja oon ihan valmis nukkumaa…. not typical) Kirjottelen taas ehkä viikonloppuna tai viimestään ens viikolla :) Kivaa loppuviikkoo sinne Suomeen :)





(aamupala! ei ehkä näytä siltä mut se oli superhyvää! peanut butter on miun uus lempijuttu)

Ps. Täällä on oikeestaan aika kylmä koska on talvi! Onneks miulla on mummon tekemät lempparivillasukat mukana :)

Meen moikkaamaan kenguruita ja koalia!

(kuva täältä)

Heippa siellä ruudun toisella puolella!
Kun luet tätä, oot syystä tai toisesta eksyny miun, 18-vuotiaan tyttösen blogiin, jossa on tarkotus kirjotella yleisesti elämästä, kun uus koti löytyy toiselta puolelta maapalloo Australiasta asti!. Tää blogi on ensisijaisesti perustettu kertomaan kuulumisia perheelle, ystäville ja tutuille Suomessa, mut jos oot joku ihan muu niin tervetuloa vaan :) Teille mahdollisille muille voisin kertoo superlyhyesti itestäni.

Nimi on siis Tanja ja oon 18 vuotta vanha, kirjotin ylioppilaaks tänä keväänä ja päätin olla toistaseks hakematta korkeakouluihin ja ottaa vähän omaa aikaa ja tehä vaan uusia asioita, tavata uusia ihmisiä ja katella maailmaa. No mikäs ois sen parempi tapa alottaa tää uus elämänvaihe kun muuttaa 15 000 kilometrin päähän kotoo, maahan ja kaupunkiin, jossa ei oo koskaan käyny, ihmisten luokse joita ei oo koskaan tavannu!



Seikkailun kohde on siis Sydney, Australian suurin kaupunki. Sydneyssä on 4.4 miljoonaa ihmistä ja se sijaitsee valtameren rannalla. Siellä Northbridge-nimisessä naapurustossa asustaa miun uus host-perhe. Lähden au pairiksi toista kertaa, mikä vähäsen helpotta lähtemistä ja antaa sellasta jonkunlaista itsevarmuutta. Asuin viime kesänä melkein 2 kuukautta 5 miljoonan ihmisen Pietarissa itärajan takana. Siellä oli kuitenkin vaan 1 (maailman ihanin) vauva ja kielenä miun 5 vuotta opiskelema mut erittäin huonosti taitama venäjä. Nyt päätin valita maan jossa pääsen puhumaan miun lempikieltä, englantia ja perheen, jossa pääsen leikkimään useemman muksun kanssa kun vaan yhden.


(kuva täältä)

En oo vielä perheen kanssa jutellu, että miten paljon niistä saa kertoilla joten kaikki nimet, kuvat ja tarkat yksityiskohdat jää ainakin toistaseksi pois täältä blogista. Yleisesti kuitenkin, perheeseen kuuluu noin 40-vuotiaat vanhemmat ja heidän neljä lastaan. 5- ja 3-vuotiaat  pojat ja 9kk vanhat tyttökaksoset. Ainakaan ei luulis tulevan miulle tekemisen puutetta! Paljoo tän enempää en osaa oikein kertoo.





Oon siis vielä Suomessa ja lähtöön on 4 päivää, siis alle kouluviikon verran! Kyllä jännittää. Edessä on viimenen pakkausurakka, 3 työpäivää Olavinlinnassa ja matka Helsinkiin, jossa nousen Air Chinan lennolle kohti Shanghaita! Lento sinne on 10,5-tuntinen ja vaihto siellä kestää kokonaiset 12 tuntia, jonka jälkeen toinen samaisen lentoyhtiön kone vie miut uusille kotikulmille Sydneyyn. Melkein 2 vuorokauden matkustamisen jälkeen pääsen vihdoin tapaamaan perheen ja heidän entisen aupparin ja en malta enää odottaa! Fiilis on tosi ristiriitanen, samalla kun tänne jää valtavasti rakkaita ihmisiä ja tuttu ja tuvallinen pieni kotikaupunki, siellä oottaa uudet ihmiset ja seikkailut.

Tää tyttö lähtee, eikä oo ihan heti tulossa takas!


meidän oopperat vs. Sydneyn oopperat

(kuva täältä)




(kuvat)